Tilastotiede sivuaineena, 25–60 op

Lisätiedot

Ensimmäisen tilastotieteen kurssin vaihtoehdot

Tilastotieteen opinnot voi aloittaa kahdella tavalla. Vaihtoehdossa 1 aloitetaan suorittamalla syyslukukaudella pidettävät opintojaksot Aineiston hankinta ja tutkimusasetelmat ja Todennäköisyyslaskennan peruskurssi (vaihtoehtona Todennäköisyyslaskenta sivuaineopiskelijoille) sekä keväällä pidettävä opintojakso Tilastollisen päättelyn peruskurssi. Vaihtoehdossa 2 ensimmäinen kurssi on yleensä kevätlukukaudella luennoitava Tilastotieteen peruskurssin soveltajille, mutta myös voi aloittaa opintojaksolla Aineiston hankinta ja tutkimusasetelmat.

Kurssien suunnittelussa on otettu huomioon kohderyhmien erilaiset tarpeet. Todennäköisyyslaskennan peruskurssi ja Tilastollisen päättelyn peruskurssi on suunniteltu tilastotieteen ja taloustieteen opiskelijoille sekä matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan opiskelijoille. Kursseihin sisältyy laskuharjoituksia.

Opintojakson Tilastotieteen peruskurssi soveltajille suunnittelun lähtökohta on tilastollisten menetelmien käyttö eri sovellusalueiden empiirisessä tutkimuksessa. Kurssi on suunniteltu tiettyjen oppiaineiden kanssa siten, että harjoitusryhmät muodostetaan pääaineittain ja oppiaineet voivat itsenäisesti painottaa kaikille yhteisen luento-osuuden materiaalia oman tieteenalan ongelmien mukaisesti. Kurssin toteutus perustuu tietokoneiden monipuoliseen käyttöön sekä ohjatusti että itsenäisesti. Opetus on suunniteltu siten, että keskeiset asiat käsitellään neljään kertaan: ensin luennolla esimerkkien avulla, sitten ohjatusti tietokoneella, kolmanneksi tehdään itsenäisesti tietokonetta käyttäen harjoituksia, jotka käsitellään palautetilaisuuksissa.

avaa kaikki

Tilastotiede sivuaineena

Tilastotieteen perusopinnot sivuaineopiskelijoille 25 op
Perusopintoja laajempia tilastotieteen opintoja suunnittelevalle suositellaan perusopintojen suorittamista vaihtoehdon 1 mukaisesti. Tilastollisten ohjelmistojen kurssit (SAS-kurssi, R-kielen alkeet) kelpaavat vapaasti valittaviksi opinnoiksi molemmissa vaihtoehdoissa.
Vaihtoehto 1 25 op
Muut kuin matematiikan opiskelijat voivat korvata Todennäköisyyslaskennan peruskurssin opintojaksolla TILM3568 Todennäköisyyslaskenta sivuaineopiskelijoille. Todennäköisyyslaskennan peruskurssi on suoritettava, jos aikoo suorittaa tilastotieteestä perusopintoja laajemman kokonaisuuden.
TILM3558 Harjoitustyö, 3 op
Vapaasti valittavia tilastotieteen opintoja 2 op
TILM3525 Tilastotieteen peruskurssi soveltajille ei kelpaa.
Vaihtoehto 2 25 op
Vaihtoehtoiset perusopinnot, kun pääaineena on muu kuin taloustiede tai matematiikka. Tilastotieteen peruskurssi soveltajille suoritetaan 8 op:een laajuisena.
TILM3558 Harjoitustyö, 3 op
Vapaasti valittavia tilastotieteen opintoja 3 op
TILM3555 Tilastollisen päättelyn peruskurssi ei kelpaa.
Tilastotieteen aineopinnot sivuaineopiskelijoille 35 op
Aineopinnot edellyttävät tiettyjä matematiikan opintoja. Minimivaatimuksena ovat Matematiikan peruskurssit 2-3 tai taloustieteen järjestämä matematiikan peruskurssi (tai vastaavat tiedot).
TILM3512 Lineaariset mallit, 8 op
Valinnaisia aineopintojaksoja 20 op
Suositeltavia: TILM3562 Tilastollinen päättely II (4 op) ja TILM3520 Yleistetyt lineaariset mallit (6 op)
Matematiikan ja tilastotieteen laitos
MDP in Information Security and Cryptography
Opintokokonaisuudet