Archaeology

Arkeologia tutkii menneisyyttä ihmisen jälkeen jättämien materiaalisten muistojen avulla. Tieteenala on usein rinnastettu esihistoriallisen ajan tutkimukseen, mutta arkeologia ei ole sidottu aikaan. Arkeologista lähdeaineistoa on muodostunut myös historiallisena aikana, ja jokainen päivä tuottaa sitä lisää. Arkeologialla on siksi tärkeä rooli tutkittaessa niitä historiallisen ajan ilmiöitä, joista kirjalliset lähteet vaikenevat. Aineistonsa arkeologia hankkii pääasiassa kaivauksin, joissa sovelletaan omien menetelmien lisäksi yhä enenevässä määrin luonnontieteellisiä ja teknisiä menetelmiä ja analyysejä. Myös kaivauksissa saatua materiaalista lähdeaineistoa tulkittaessa ja selitettäessä apuna käytetään mm. humanististen tieteiden, luonnontieteiden, yhteiskuntatieteiden lähdeaineistoa ja tutkimustuloksia. Arkeologia on leimallisesti poikkitieteellinen ja menetelmällinen tieteenala.

 

Mahdollisuuksia erikoistumiseen on runsaasti. Turun yliopistossa arkeologinen tutkimus on keskittynyt Suomen, pohjoisen havumetsävyöhykkeen sekä Itämeren piirin esihistorialliseen ja historialliseen aikaan. Koko maan kannalta merkittävä Turun kaupunkihistoria on tarjonnut meille luonnollisen mahdollisuuden profiloitua myös kaupunkiarkeologiaan. Turun kaupunkiarkeologiset tutkimukset ovatkin olleet useimmille opiskelijoistamme tärkeä paikka kenttätyöharjoitteluun ja monille opinnäytetyön aihe.

 

Työtä arkeologeille tarjoavat ennen kaikkea Museovirasto ja museolaitos, Metsähallitus sekä yliopistot. Muita mahdollisia sijoituspaikkoja on yleisessä kulttuuri- ja suojeluhallinnossa. Koulutusta rikastuttavat entistä paremmat mahdollisuudet osallistua kenttätöihin ja opiskeluun ulkomailla, mikä toisaalta edellyttää vankkaa ja monipuolista kielitaitoa. Turun yliopiston arkeologian oppiaine on mukana paitsi yleisissä vaihtoverkostoissa, myös oppiaineen omassa opiskelija- ja opettajavaihdon verkostossa, johon kuuluvat Pohjoismaiden ja Baltian yliopistot. Lisäksi on solmittu erillinen opiskelijavaihtosopimus Sienan yliopiston kanssa.

http://www.hum.utu.fi/oppiaineet/arkeologia/


School of History, Cultural Research and Art Studies
Museology
Gender Studies
Cultural Management Studies
Museology (Pori)
Creative Writing
Life Philosophy
European Ethnology
Folkloristics
Comparative Religion
MDP in Women and Gender Studies
Finnish Literature
Media Studies
Art History
Comparative Literature
Cultural Heritage Studies
Digital Culture
Landscape Studies
Cultural Production and Landscape Studies
Cultural History
Finnish History
European and World History
MDP in European Heritage, Digital Media and Infor.
Finnish Study Modules
Musicology
School of History, Cultural Research and Art St.
Records and Archives Management
Master's Degree Pathway in Popular Culture Studies
Cultural and Experience Tourism
Asklepios-Programme
MDP in Gender Studies