Englannin kieli

ENGLANNIN KIELI

 

YLEISTÄ

Oppiaineen antaman koulutuksen tavoitteena on englannin kielen, kielentutkimuksen, englanninkielisen kirjallisuuden ja kulttuurin sekä kansainvälisen viestinnän ja kääntämisen monipuolinen asiantuntijuus sekä työelämässä tärkeiden yleisten taitojen ja valmiuksien oppiminen. Taidot kehittyvät asteittain perus-, aine- ja syventävien opintojen aikana. Opiskelu edellyttää erinomaista suullista ja kirjallista englannin ja suomen kielen taitoa, hyvää yleissivistystä sekä kiinnostusta ajankohtaisten asioiden seuraamiseen ja itsenäiseen tiedonhankintaan. Opetus annetaan pääasiassa englannin kielellä, mutta etenkin käännösviestinnän opintopolulla korostuu myös suomen kielen hallinta. Käsiteltäviin aiheisiin sovelletaan opintojen alusta asti tieteellisiä lähestymistapoja.

 

Englannin kielen opetuksessa heijastuvat oppiaineen keskeiset tutkimusalat viidellä eri gradulinjalla: diskurssintutkimus, filologia (historiallinen kielentutkimus), kirjallisuudentutkimus, kääntäminen ja tulkkaus sekä kielen oppiminen. Opintojen alkupuolella opiskelija tutustuu näiden gradulinjojen tarjontaan ns. esittelykursseilla.

Opintopolut

Englannin perus- ja aineopinnot ovat kaikille opiskelijoille yhteiset. HuK-tutkinnon jälkeen opiskelija valitsee jonkin seuraavista opintopoluista:

- kielen oppimisen ja opettamisen opintopolku
- käännösviestinnän opintopolku
- tutkijan opintopolku
- kieliasiantuntijan opintopolku

Maisterin tutkinto englannin kielen alalta antaa valmiudet erilaisille ammattialoille. Kieliasiantuntijan opintopolun suorittaneet voivat sijoittua kotimaisten tai kansainvälisten kulttuurilaitosten, yritysten ja organisaatioiden tai medioiden palvelukseen esim. viestinnän, hallinnon tai kaupallisiin tehtäviin.

Käännösviestinnän maisterit voivat sijoittua liike-elämän, valtion, kuntien, järjestöjen ja yhteisöjen (mm. EU) palvelukseen monenlaisiin käännös- ja kielipalvelutehtäviin. Valmistuneita toimii freelance-kääntäjinä ja -yrittäjinä.

Oppimisen ja opettamisen opintopolun maisterit voivat sijoittua eritasoisiin opettajan, kouluttajan tai opintohallinnon tehtäviin yhteiskunnan eri aloille.

Tutkijan opintopolun suorittanut opiskelija voi sijoittua tutkijan uralle yliopistoissa, tutkimuslaitoksissa tai muissa organisaatioissa.

Kaikki opintopolut antavat valmiudet tohtoriopintoihin.

Aineenopettajan pätevyyden saa opettajan pedagogiset opinnot suorittanut maisteri opintopolusta riippumatta.

Opintopolun valinta

Aineopintojen proseminaarin jälkeen opiskelija hakeutuu pääaineessaan haluamalleen opintopolulle. Opiskelija laatii henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS), jonka mukaisesti hän suorittaa englannin kielen syventävät opinnot ja maisterin tutkinnon.

 

Opintopolun vaihto pääaineen sisällä filosofian maisterin tutkintoa suorittavilla

Opiskelijan on pääsääntöisesti mahdollista vaihtaa opintopolkua saman kieliaineen sisällä. Opiskelija laatii uuden HOPSin syventävien opintojen osalta ja palauttaa polunvaihtoa koskevan hakulomakkeen oppiaineen toimistoon.

Opettajan pätevyys ja pedagogiset opinnot

Aineenopettajan kelpoisuuden saavuttamiseksi on englannin kielen opintojen lisäksi suoritettava ns. opettajan pedagogiset opinnot. Kelpoisuuteen edellytetään vähintään arvosanaa 3 Pronunciation Active -testistä (osa Spoken English -kurssia). Testin arvosana tarkastetaan pääaineopiskelijoilta pedagogisiin opintoihin pyrittäessä ja sivuaine-, erillis-, ja täydennysopiskelijoilta viimeistään vastaavuustodistusta anottaessa. Pedagogisiin opintoihin pyrittäessä suoritettuna on oltava vähintään 50 op englannin kielen opintoja.


 

 


Kieli- ja käännöstieteiden laitos
Opintokokonaisuudet
Kieli- ja käännöstiet.laitos, yhteiset