Suomen kieli, kielen oppimisen ja opettamisen opintopolku, FM

Osaamistavoitteet

Syventävien opintojen aikana tämän polun opiskelija on perehtynyt tieteellisen ajattelun yleisiin perusteisiin ja niiden käytännön sovelluksiin erityisesti kielen oppimisen ja opettamisen tutkimuksen alalla. Hän tutustuu myös oman erikoisalansa tutkimushistoriaan ja -näkökulmiin. Opiskelija kykenee itsenäiseen tieteelliseen työskentelyyn ja saa valmiudet toimia oman alansa asiantuntijana ja kehittää osaamistaan erikoistumisalallaan. Opiskelija myös ymmärtää, että alan asiantuntijaksi kasvaminen on koko työuran ajan jatkuva prosessi, johon perusvalmiudet hankitaan opintojen aikana. Opiskelija saa valmiudet oman ammatillisen kehityksen perustan luomiseen.

Sisältö

Kielen oppimisen ja opettamisen opintopolun tarkoituksena on kouluttaa kieliaineiden asiantuntijoita, jotka ovat erikoistuneet kielen oppimisen ja opettamisen kysymyksiin. Tämän opintopolun kurssit sopivat myös muiden polkujen opiskelijoille täydentämään heidän omaa tietämystään eri kielten oppimiseen vaikuttavista tekijöistä. Opiskelija tutustuu tiedeyhteisön ja oman alansa työyhteisöjen työskentelyyn. Maisterin tutkinto antaa yliopistollisen jatkokoulutuskelpoisuuden. On huomattava, että moniin opettajan tehtäviin (mm. yläkoulun ja lukion aineenopettajat) on kelpoisuusvaatimuksena opettajan pedagogiset opinnot; näistä opinnoista vastaa kasvatustieteellinen tiedekunta.


avaa kaikki

Suomen kieli, kielen oppimisen ja opettamisen opintopolku, FM

SUOMEN KIELI, KIELEN OPPIMISEN JA OPETTAMISEN OPINTOPOLKU 60–80 op
Suomen kielen syventäviä opintoja, pääaine 80 op, sivuaine 60 op
Muut opinnot, 40 op
Esim. pedagogisia opintoja ja/tai sivuaineen opintoja (esim. toinen opetettava aine). Tarpeen mukaan muita valinnnaisia opintoja joko oman pääaineen ao. valinnaissarakkeesta tai muualta sopimuksen mukaan siten, että tutkinnon pistemäärä täyttyy.
Kieli- ja käännöstieteiden laitos
English
Spanish
Phonetics
Italian
Classical Archaeology
Classics
Greek Philology
Translation Studies
Latin Philology
Scandinavian Languages
French
Romanian Language and Culture
German
Finnish and Finno-Ugric Languages
Finnish and Finno-Ugric Lang./Finno-Ugric Lang.
Master's DP in Finnish and Other Finno-Ugric Lang.
Finnish and Finno-Ugric Languages/Finnish Language
Finnish Language and Culture
Hungarian Language and Culture
Estonian Language and Culture
Russian Studies
Finnish Study Modules
School of Languages and Translation Studies