Englannin kieli, HuK

Osaamistavoitteet

Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon suorittaneella on tutkintoon kuuluvien opintojen tuntemus sekä edellytykset alan kehityksen seuraamiseen ja hankkimansa tiedon soveltamiseen oman alan tehtävissä. Tutkinnon suorittaneella on valmiudet tieteelliseen ajatteluun, tieteellisiin työskentelytapoihin ja elinikäiseen oppimiseen sekä riittävä viestintä- ja kielitaito oman alansa tehtäviin ja kansainväliseen toimintaan. Lisäksi hänellä on edellytykset ylempään korkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen.

Englannin kielen oppiaineen antaman koulutuksen tavoitteena on englannin kielen, kielentutkimuksen, englanninkielisen kirjallisuuden ja kulttuurin sekä kansainvälisen viestinnän monipuolinen asiantuntijuus sekä työelämässä tärkeiden yleisien taitojen ja valmiuksien oppiminen. Taidot kehittyvät asteittain perus-, aine- ja syventävien opintojen aikana. Opiskelu edellyttää erinomaista suullista ja kirjallista englannin ja suomen kielen taitoa, hyvää yleissivistystä sekä kiinnostusta ajankohtaisten asioiden seuraamiseen ja itsenäiseen tiedonhankintaan. Opetus annetaan pääasiassa englannin kielellä. Käsiteltäviin aiheisiin sovelletaan opintojen alusta asti tieteellisiä lähestymistapoja.

Sisältö

Humanististen tieteiden kandidaatintutkintoon sisältyy pääaineen perus- ja aineopinnot (väh. 70 op), vähintään yhden sivuaineen opintokokonaisuus (väh. 25 op), kieliaineiden yhteiset johdanto- ja teoriaopinnot (10 op) pakolliset kieli- ja viestintäopinnot sekä tarvittaessa muita opintoja siten, että tutkinnon laajuudeksi tulee vähintään 180 opintopistettä. Pääaineen aineopintoihin sisältyy kandidaatintutkielma, jonka alalta kirjoitetaan suomen tai ruotsin kielellä kypsyysnäyte. Pakollisten kieli- ja viestintäopintojen (kotimaiset kielet ja yksi vieras kieli) laajuus on yleensä 15 op. Muut opinnot voivat koostua esim. oppiaineiden yksittäisistä opintojaksoista, muissa tiedekunnissa tai yliopistoissa suoritetuista opintojaksoista tai ylimääräisistä kieliopinnoista.

Tarkempaa tietoa:
Oppiaineessa on viisi gradulinjaa: diskurssintutkimus, filologia (historiallinen kielentutkimus), kirjallisuudentutkimus, kääntäminen ja tulkkaus sekä kielen oppiminen. Aineopintojen alkupuolella opiskelija tutustuu eri linjojen tarjontaan ns. esittelykursseilla. Linjavalinta tehdään syventävien opintojen alussa.


Opettajan pätevyys ja pedagogiset opinnot

Aineenopettajan kelpoisuuden saavuttamiseksi on englannin kielen opintojen lisäksi suoritettava ns. opettajan pedagogiset opinnot. Kelpoisuuteen edellytetään vähintään arvosanaa 3 Pronunciation Active testistä (osa Spoken English -kurssia). Testin arvosana tarkastetaan pääaineopiskelijoilta pedagogisiin opintoihin pyrittäessä ja sivuaine-, erillis-, ja täydennysopiskelijoilta viimeistään vastaavuustodistusta anottaessa. Pedagogisiin opintoihin pyrittäessä suoritettuna on oltava vähintään 50 op englannin kielen opintoja.

Lisätiedot

Yksityiskohtaiset tiedot opetusohjelmasta, kurssikirjallisuudesta ja opintojen suorittamiseen liittyvistä määräyksistä saa oppiaineen intrasivuilta.

Opintokokonaisuuksien suoritusmerkinnät haetaan oppiaineen verkkosivuilta tulostettavalla lomakkeella. Lomake toimitetaan täytettynä oppiaineen toimistoon.


avaa kaikki

Englannin kieli, HuK

ENGLANNIN KIELEN AINEOPINNOT 35–45 op
väh. 45 op (pääaineopiskelijat) / väh. 35 op (sivuaineopiskelijat)
Kieli- ja käännöstieteiden laitos
English
Spanish
Phonetics
Italian
Classical Archaeology
Classics
Greek Philology
Translation Studies
Latin Philology
Scandinavian Languages
French
Romanian Language and Culture
German
Finnish and Finno-Ugric Languages
Finnish and Finno-Ugric Lang./Finno-Ugric Lang.
Master's DP in Finnish and Other Finno-Ugric Lang.
Finnish and Finno-Ugric Languages/Finnish Language
Finnish Language and Culture
Hungarian Language and Culture
Estonian Language and Culture
Russian Studies
Finnish Study Modules
School of Languages and Translation Studies